New York

New Yorkin asukasluku on 8 miljoonaa. Nwe York muuttuu kesällä turistien ansiosta vieläkin isommaksi, se koostuu eri kaupunginosista, esimerkiksi Manhattan, Brooklyn ja Long Island. Ne ovat NY:n keskeisiä alueita, jossa J1 ylioppilaat työskentelevät ja asuvat.

Yleistietoa

Ilmasto: kesällä New York on erittäin kosteaa. Jos pysähdyt Manhattanilla tai Brooklynissa, matkusta myös Long Islandin tuulirantoihin ja lähde pois kestämättömästä kuumuudesta.   

Aikaväli: Viro on New Yorkista 7 tuntia edessä.

Kuljetus: Käveleminen on ilman muuta paras tapa, jos haluat nauttia kaupungista. NY ei ole mäkialuetta ja sen katunumeroiden ja loogisen rakentamisen ansiosta eksymisen mahdollisuus on pieni. Kaduilla on melua, jota et voi edes kuvitella. Se on ihmeellistä, miten ihmiset tienavat ansiotulonsa. Esimerkiksi ihmiset, jotka ovat maalanneet kasvonsa ja vartalonsa ja liikuttavat ainoastaan silloin, kun laitat rahaa laatikon sisään. Kulmalla voi esiintyä jännittävä breik-yhtye. Joku voi tarjota myös Rolexin "alkuperäistä” kelloa. Niihin ei kannata luottaa, NY:ssa on kaikenlaisia ihmisiä joka puolelta maailmaa ja ne toimivat eri alueilla.



Jos tarvitset matkustaa kauemmas, voit käyttää esimerkiksi NY:n metroa. Se on meluisaa ja häiritsevää, mutta kuitenkin nopein tapa, jos tarvitset kulkea 24 tuntia vuorokaudessa. Voit käyttää myös linja-autoa, jotka kulkevat NY:ssa kohtuullisen aikataulun mukaan kello kuudesta aamulla keskiyöhön asti. Metro- ja linja-autolipun hinta on $2 / matka. Metrossa voit ostaa ns. päivälipun, joka tulee edullisemmaksi.

Paikalliset käyttävät taksia, joka kulkee yleensä nopeasti, mutta joskus voit istua ruuhkassa pari tuntia. Taksikuljettajien kanssa kannattaa olla varovaisia, älä käytä niitä, jotka tarjoavat palvelua ei-kunnossa autolla.  

Takseista voit lukea tästä: http://www.ny.com/transportation/taxis/ . Enemmän yleistietoa New Yorkista löydät tästä: www.nycvisit.com, www.iloveny.com

Asuminen


Jos haluat lähteä Manhattanin ja Long Islandin alueelle, parhaat majoituspaikat ovat (kalliimpia, mutta hyviä) Hamptonssa Bay alueella. Yritä välttää Etelä- ja Itä-Hamptonia, siellä asuminen on kalliimpaa.  Montauk (pohjassa) on täynnä J1 ylioppilaita. Sen johdosta työn ja majoituksen löytäminen on vaikeampaa, mutta siellä yleensä työtä löytyy, riippuu siitä, mitä etsit. Jos haluat tehdä jotain muuta kuin muut J1 ylioppilaat, mene katsomaan Hobokeniin. Se on kaupunki New Jerseyssa, joka sijaitsee Hudson joen rannalla. Hoboken on J1 ylioppilaille hyvä paikka useammasta syystä:
Sijainti: Manhattanin kuuluisa siluetti on heti ikkunan alla. 24 tuntia vuorokaudessa toimii metro Hobokkenista keskustaan. Suhteellisen anonyymi – ei erittäin tunnettu paikka J1 ylioppilaille, sen ansiosta työn ja majoituksen löytäminen on helpompaa. Työpaikat: Hobokenia tunnetaan kaupunkina, jossa on eniten baareja kuutiokilometriä kohti. Siellä on erilaisia baareja ja ravintoloita, joista voit valita (tai juhlia). Tarkempaa tietoa www.hobokeni.com

Majoituksesta tarkempaa tietoa löydät:
www.newyork.craigslist.org/
www.easyexpat.com
Educational Housing Services – Ylioppilasmajoitus koko New Yorkissa.
International House NY-  Kesämajoitus valmistuneille ylioppilaille, hakemuksen lähettämisen viimeinen määräaika kesäksi on 15. huhtikuuta - CITI Habitats New York . Kohtuulliseen hintaan kesämajoitus Manhattanin ihanteellisemmassa paikassa Columbia University Summer Intern Housing. Ylioppilaiden kesämajoitus ei-columbialaisille NYU Summer Housing
Kesämajoitus New Yorkin yliopistossa, Polytechnic University Summer Housing

Missä työskennellään:
Isot tavaratalot, esim. Macy’s tai Bloomingdales tarvitsevat aina J1 ylioppilaiden työvoimaa, mutta parhaat työpaikat ylioppilaille ovat yleensä tarjoajan tai baarimestarin työpaikkoja, koska siellä valtavan osan palkasta muodostaa tippi. Kokemuksemme perusteella voidaan sanoa, että ne ovat parhaita palkka-työpaikkoja, J1 viisumilla voidaan hakea. Ota mukaan runsaasti CV kopioita, jätä ne eri paikkoihin. Onnistut varmasti!
Enemmän vinkkejä NY työn hakemisesta seuraavilta internetsivuilta:
www.easyexpat.com , www.careerbuilder.com, newyork.craigslist.org

Mihin lähdetään ja mitä tehdään vapaa-aikana:
Vieraile seuraavia New York paikkoja: Time Square, Central Park, Coney Island, Empire State Building, the American Museum of Natural History, Museums of Modern and Contemporary Art, Madame Tussaud vahakabinetti, Brooklyn Bridge ja tietysti kuuluisa Vapauden Patsas. Katso myös Broadwayn esityksiä.

Vieraile isompia festivaaleja:

TOUKOKUU Ninth Avenue Food Festival, KESÄKUU World Financial Centre for the Buskers Festival, HEINÄKUU Independence Day juhlatilaisuus (July 4), ELOKUU festivaali Hudson River Parkissa ‘Blues, Barbecue and Fireworks’.

Missä syödään New Yorkissa:
Seuraavasti ruokailupaikkoja kohtuullisen hintaan:
Empire Diner in Chelsea perinteistä ja hyvämakuista amerikkalaista ruokaa
Ruben’s Empanadas, Lower Manhattan Etelä- Amerikkalaista ruokaa
Sparky’s in Soho
St. Charlie’s, Lower Manhattan kahvilaruokaa kohtuulliseen hintaan heti WTC raunioiden vieressä
Ben’s Pizza, Greenwich Village hyvä pitsaravintoa
The Red Lion, Greenwich Village baari-ravintola elävällä musiikilla
Kokeile myös hot-dogeja, jota myydään joka kulmalla!
Älä unohda! J1 on työskentely- ja matkustusviisumi eli älä unohda matkustaa. Toiset valitsevat Kanadan, toiset Länsirannikon, mutta USA on isoa ja valinnan teet sinä!

Share |

Kristel

Tartu Ülikool “See on parim suvi, mis mul elus olnud on! ”

Kadi

Tallinna Ülikool “Ma ei näe seda mitte ainult kui head elu... ”

Taivo

Tallinna Tehnikaülikool “Tegin suvel rohkem, kui viimasel 3 suvel ... ”

Minna

Tartu Ülikool “Mis te veel ootate.. noorus on parim aeg ... ”

Liina

Tallinna Ülikool “Üks mu elu kõige õigemaid otsuseid ül... ”

Kristin

Tallinna Tehnikaülikool “Matkasin, surfasin, reisisin... ”

Heleri

Akadeemia Nord “Soovitan seda programmi kõigile tudengit... ”