Independent ohjelma

Tämä on hyvä valinta, jos haluat enemmän vapautta työnantajan valinnassa, muttet halua aloittaa USA:ssa ilman työpaikkaa.  

Independent ohjelma tarkoittaa, että haet itsellesi työn ennen kesän alkua. Voi kuulua monimutkaiselta, mutta meille ei ole mitään vaikeaa :). Sillä ohjelmalla on useampaa etua. Esimerkiksi voit löydä unelmatyösi erinomaisessa paikassa hyvällä palkalla ja ystävällisen työnantajan luona. Sinun ei tarvitse huolehtia ihan alussa, että miten pärjäät jne. Eli voit nauttia kesästä aikaisemmin ja ettet tarvitse säästä.

Jos löydät OK työn, esim. pienemmällä palkalla, voit siellä aloittaa ja jatkaa etsimistä paikan päällä ja hakea uuteen paikkaan. Self Placed työt voidaan aina irtisanoa tai jättää esimerkiksi toiseksi vaihtoehdoksi. Mutta älä unohda, että työnantajalle on ilmoitettava irtisanomisesta vähintään 2 viikkoa etukäteen. Mikäli et löydä työtä Virosta, sinulla on kuitenkin myöhemmin etuja Freestyle ohjelman puitteissa siirtymiseen, koska työnantajat jo tietävät sinua ja tietävät, että olet kiinnostunut työstä. Olet valmistunut kesäksi paremmin. Siinä tapauksessa voit perustaa kommunikointiverkkosi helpommin. Suhteet ovat työpaikan löytämisessä avainsanoja. 

Miten löydät itsellesi työn?

1. Rekisteröidy

Rekisteröidy kotisivullamme osallistujana ja laita ohjelmavalikoksi Self-Placed. Sen jälkeen sinulle lähetetään sähköpostitse rekisteröintimaksun lasku ja sen maksamisen jälkeen pääset selaamaan meidän ViisaSponsor tietokantaa, jossa löytyvät myös Self-Placed tarjoukset. Ellei pysty löytämään työtä Virosta, voit vaihtaa ohjelman muuhun.

2. Kerää tietoa

Jos sinulla on ystäviä ylioppilaiden joukossa, jotka osallistuivat ohjelmaan edellisenä kesänä, kysy heiltä, onko heillä tallella yhteystiedot managerinsa kanssa ja voisivatko suositella sinua heille. Vaikka he eivät pysty sitä tekemään, tiedät kuitenkin, mitkä paikat voivat työllistää ylioppilaita kesäksi. Tärkeintä on kerätä mahdollisemman paljon yhteystietoja ja nimiä. Vaikka tietyllä managerilla hetkellä työtarjouksia ei ole, voit häneltä kysyä, tietääkö hän muita johtajia tai päällikköjä, jotka voisivat tällä hetkellä työntekijöitä etsiä.  

3. Laadi CV ja Cover Letter

3.1 CV

CV :n on oltava yhden sivun pituinen. CV:n on o ltava virallinen ja kuvattava kaikki ominaisuutesi parhain. Liitä CV:seen valokuvasi! Näin varmistat sen, että CV:si muistellaan. Älä unohda, että CV:si on oltava sopeutettu asianomaiseen työpaikkaan - se ei saa olla liian upeaa tai sisällyttää tietoa, joka ei ole tärkeä asianomaiselle työnantajalle. Esimerkiksi CV:ssä ei täyty sanoa, että olet huippulakimies maassasi, jos haet työtä tarjoajana Kalifornian rantabaarissa. Se voi olla esteeksi, koska voidaan ajatella, ettet pysty tekemään yksinkertaisempaa työtä. Eli kirjoita CV:si riittävän fancy, mutta kunnolla. CV:n kirjoittamiseen ei ole sääntöjä. Vinkkejä löydät internetistä.

3.2 Cover Letter

Cover Letter eli motivaatiokirje on kirje, joka lähetetään työnantajalle CV:n kanssa. Älä jätä Cover Letteria lähettämällä, koska se voit vaikuttaa mahdolliseen työhakuun. Cover Letteria yleensä alussa ei luetakin. Niitä katsotaan sen jälkeen, kun työnantaja on valinnut 2-3 ehdokasta. Cover Letteriin kirjoittaa, miksi olet kiinnostunut asianomaisesta työstä ja työnantajasta. Siellä on tarkennettava kokemuksiaan, jotka ovat kirjoitettu CV:een. Jokainen Cover Letter tulee sopeuttaa tietylle työnantajalle. Mikäli lähetät eri työnantajille useampia kirjoja, se voi olla vaikeaa. Eli, laadi pari erilaista CV:ta ja Cover Letteria - toinen baareille ja toinen kaupoille jne.

4. Lähetä sähköpostiviestejä

Sen jälkeen, kun asiakirjasi ovat valmis, voit aloitta etsimään liikkeitä halutussa määräpaikassa. Siinä on avusi ystäväsi internet.

Avaa sivu http://maps.google.com ja hae sieltä ensin alue, jossa haluaisit kesällä työskennellä. Oletetaan, että haluat työskennellä surfiliikkeessä Huntington Beachilla Kaliforniassa. Kirjoita Beach, California ja suurenna sitä. Sen jälkeen kirjoita avainsana yrityksien hakemiseen. Tässä esimerkissä on kirjoitettava Surf. Löydät eri vasteita, jotka ovat merkitty kirjaimilla A, B, C jne. Klikkaa kirjainta ja löydät liikkeen yhteystiedot. Voit saada sieltä myös yrityksen kotisivuosoitteen, josta saat jo tarkempaa tietoa.

Internetissä on muitakin sivuja, josta voidaan etsiä työtarjouksia. Jotkut niistä on kehitetty juuri J-1 ylioppilaille.  

Esimerkkejä hakusivuista:

Craigslist.org – paras kotisivu hakeakseen työ ja asuminen paikan päällä, mutta self placed oppilaat löytävät tarjouksia kesäksi myös Eestlased Floridas

Backpage.com – myös hyvä paikka työn ja majoituksen etsimiseen

maps.google.com – hyvä työväline liikkeiden löytämiseen alueellasi

www.j1jobs.com – useat työpaikat J1 ylioppilaille

Sen jälkeen, kun olet löytänyt liikkeiden sähköpostiosoitteet, lähetä CV:si ja Cover Letter sähköpostitse. Cover Letterin sijalla voit kirjoittaa saman viestin sähköpostiviestiin. Lähetä CV:tä mahdollisemman paljon. Mitä enemmän yrität, sitä isommat ovat mahdollisuudet, että voit laatia työsopimuksen. Sähköpostiviestissä on kirjoitettava, että olet vaihto-oppilas ja haluat ryhtyä kesällä työhön J1 viisumilla. USA järjestöt ovat sinun valinneet ja hyväksyneet osallistumaan ohjelmaan. Sinulla on voimassaoleva työskentelylupa ja olet kiinnostunut työskentelemisestä heidän yrityksessään. Kirjaan liitä CV. Anna heille kaksi myönteistä vaihtoehtoa: odotan vastaustanne joko seuraavana tai lähinnä seuraavalla viikolla - miten teille sopii parhain. 

5. Soita!

Yleensä vastaukset eivät saavu sähköpostiisi. Näin se on USA:ssa. Odota pari päivää ja soita. Ota huomioon aikaväli ja hinta – edullisin tapa on käyttää Skypea. Voit ladata sen osoitteesta www.skype.com. Jotta Skype ei "hakkaisi", sinulla on oltava hyvä internetyhteys. Miksi minun täytyy lähettää sen sähköpostitse, jos tulee kuitenkin soittaa? - koska se on tulevaisuuden varalta ja henkilö, jonka kanssa olet puhelimessa, tietää, miksi soitat hänelle. Ensimmäinen asia, sinun on soitossasi tehtävä – pyydä puhelimeen manageri. Älä koskaan puhu toisten kanssa. Yleensä heillä on pari eri manageria, sinun on pyydettävä puhelimeen staff manageri. Ellei hän ole hetkellä paikalla, kysy managerin nimi ja soita myöhemmin uudelleen. Kun tavoitat oikean henkilön, kerro hänelle sähköpostiviestissä oleva asia. Yritä puhua hidasti, koska hän ei välttämättä puhelimessa ymmärrä aksenttiasi. On olennaista, että hän sinua ymmärtäisi. Kerro työnantajalle, että voit työskennellä USA:ssa laillisesti: “I will be participating on the Work and Travel USA Program sponsored by the Intrax Cultural Exchange (või Spirit Cultural Exchange). As my sponsor, Intrax is authorized by the US government to issue the necessary documentation for me to obtain a J1 visa, allowing me to work legally within the US for up to four months.” Jos työnantaja suostuu ottamaan sinun kesäksi töihin, lähetä hänelle Self Placed Agreement, jonka saat meiltä. Pyydä se tulostamaan, allekirjoittamaan, laittamaan kuvanlukijaan ja palauttamaan se sähköpostitse sinulle. Sen jälkeen lähetä se muiden asiakirjojen yhteydessä. Kun ViisaSponsor on työnantajalle soittanut ja tarkistanut, onko työnantaja todellisuudessakin olemassa, kaikki on hoidettu!  

Vaihtoehto työn hakemiseen:  Kaikki tietävät internetympäristöä YouTube. Erittäin hyvä tapa esiteltakseen itsesi ja kielitaidon näyttämiseen työnantajalle - tee itsestäsi pieni elokuva. Elokuvassa esittele itsesi lyhyesti - kerro, mitä luet, missä olet työskennellyt ja miksi haluat työskennellä USA:ssa tänä kesänä. Siitä on apua työpaikan hakemisessa

Share |

Kristel

Tartu Ülikool “See on parim suvi, mis mul elus olnud on! ”

Kadi

Tallinna Ülikool “Ma ei näe seda mitte ainult kui head elu... ”

Taivo

Tallinna Tehnikaülikool “Tegin suvel rohkem, kui viimasel 3 suvel ... ”

Minna

Tartu Ülikool “Mis te veel ootate.. noorus on parim aeg ... ”

Liina

Tallinna Ülikool “Üks mu elu kõige õigemaid otsuseid ül... ”

Kristin

Tallinna Tehnikaülikool “Matkasin, surfasin, reisisin... ”

Heleri

Akadeemia Nord “Soovitan seda programmi kõigile tudengit... ”